Valtakunnan vesilasissa kehittyi pienimuotoinen myrsky, kun Wikileaks -sivusto kertoi presidenttien Tarja Halonen ja Vladimir Putin keskustelusta laaditun muistion vuotaneen Suomen Yhdysvaltainlähettiläälle. Syväkurkuksi nimettiin ex-puhemies Paavo Lipponen.
Tieto vuotajasta oli ilmeisen oikea, kun Lipponen kommentoi osaansa hänelle tyypilliseen tapaan: "So what"
Presidentin kanslia puolestaan ilmoitti, ettei presidentti käytä lähettiä.

Lipponen ei kuulunut muistion jakeluun. Ehkä hän oli saanut sen "yllättäen ja pyytämättä".
Vastaavasta tapauksesta v. 2003 lähti sekä muistiot pyytämättä lähettänyt presidentin neuvonantaja Martti Manninen että ne yllättäen saanut PM Anneli Jääteenmäki. Asiaan vaikutti sekin, että Mannisella ja Jäätteenmäellä oli eri käsitys marssijärjestyksestä.

Ainutlaatuisia nuo vuodot eivät olleet. Kuuluisin vuoto tunnetaan Zavidovon nimellä; siinä presidenttien Urho Kekkonen ja Leonid Breznev keskustelujen muistio vuoti lehdistölle. Vuodosta eniten hyötyneeksi havaittiin Kekkonen itse; hänhän oli pyrkimässä jatkokaudelle presidenttinä.

Vastaavaa motiivia ei nyt ole, kun Halonen ei voi pyrkiä jatkokaudelle.
Ilmeisesti motiivia on haettava erään politiikan keskiöstä syrjäytyneen/syrjäytetyn poliitikon halusta näyttää, että hän on yhä mukana "kaikissa pöydissä, joissa päätöksiä tehdään".
Ainakin oikeuskansleri Jaakko Jonkka on ryhtynyt tutkimaan asiaa ja ehkä siitä jotakin ilmeneekin.
Zavidovo-muistiosta jaettiin sakkojakin - ja syntyi käsite "jyränki", jolla tarkoitetaan yhä asiakirjan luvatonta kopiota.

En usko, että tästä jupakasta kehkeytyy senkään vertaa.
Pienimmin vaurioin selvittäneen, jos annetaan Lipposen olla "kansakunnan kaapin päällä"; ei hänestä siellä sen suurempaa harmia siellä ole kuin monenkirjavasta joukosta "napoleoneja" ja vastaavia.
Lipposen ärähtelytkin on jo opittu jättämään omaan arvoonsa.