En ajatellut tukehduttaa lukijoitani infoähkyy, vaan "kirjoitus/päivä" olkoon maksimi vastaisuudessakin.
Mutta nyt pitää periaatteesta tinkiä, kun julkisuuteen heitetään valkaistuja sysiä.

Vihreitten Touko Aalto arvio blogissaan, ettei meillä ole varaa Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkaan.

Jokin mättää, pahasti, kun kalliimpihan se vihreitten ohjelma on.
Tosiasiassa meillä ei ole varaa koko maailman sosiaali(apu)toimistoksi.

Touko Aallolla se jokin on erityisesti työvoimatarpeessa.
Ensinnäkin, niistä vihreitten haikailemista maahanmuuttajista on työllistettyjä 25-30%; loput ovat sosiaalitukien varassa. Ja työllistyneetkin isolta osin mm. suuren lapsilukunsa vuoksi.
Eikä noiden maahanmuuttajalasten koulutuskaan aivan ilmaista ole.

Toisekseen, Touko on tuijottanut vain ikäluokkien tilastoja ja "unohtanut", että 55-64 -vuotiaista - yhteensä 750.000 - on lähteestä riippuen n. 40% jo eläkkeellä. He eivät ole enää eläköityvien joukossa kasvattamassa "työvoimapulaa".
Vielä työelämässä olevia 55-64 -vuotiaita on vähemmän kuin työelämään tulevia 15-24 -vuotiaita - yhteensä 670.000.

Eläköitymisestä huolimatta työttömyys kasvaa lähimmän 10 vuoden aikana nykyisestään n. 200.000 hengellä.
Tuo kasvu vain ikääntymisen perusteella, muut tekijät sen päälle.