Suomen suurimmaksi pyramidihuijaukseksi nimetyn WinCapitan oikeusprosessi etenee käräjille; syyttäjä päätti nostaa päätekijäksi epäiltyä Hannu Kailajärveä vastaan syytteen törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Saman syytteen - tai ainakin avunannosta niihin - saa myös naishenkilö.
Kolmen muun osalta syyteharkinta tehdään myöhemmin. Ja edelleen tutkinnassa tai syyteharkinnassa on parikymmentä muuta haaraa, epäiltyjä n. 600.

Juttukokonaisuudessa on kyse nopeaa rikastumista valuuttakaupoilla luvanneesta Kailajärven perustamasta yhteisöstä; rahaa kerättiin yli 100 miljoonaa euroa. Osa rikastui yhteisön "osuuspalautuksilla", osa ei. Korvausvaateita tappioista on jo esitetty n. 40 miljoonaa euroa.

Valuuttakaupalla rikastumisella minuakin houkuteltiin mukaan; tunnistin se eräänlaiseksi "nigerialaiskirjeen" sovellukseksi: "Meillä on kasa rahaa, jonka saat maksamalla "muodolliset varainsiirtokulut" - kelpaako?"
Ei kelvannut.
Poliisin tutkimuksissa on varmistunut, että ainakaan valuuttakauppaa ei käytykään. Petoksen tunnukset siis täyttyvät.

Juttuun kytkeytyy eräs hyvin mielenkiintoinen nyanssi: Kailajärven puolustusasianajaja, Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) liittohallituksen pj, OTT Petter Kavonius haki eduskunnan oikeusasiamiehen virkaa.
Onneksi ei tullut valituksi. Olisihan ollut suorastaan skandaali, mikäli eduskunnan oikeusasiamies kytkeytyisi läheisesti tuohon juttuun.
Skandaali se olisi sittenkin, vaikka syytteet eivät johtaisikaan tuomioihin; ainakin se olisi jättänyt tilaa spekulaatioille, että eivät johtaneet eduskunnan oikeusasiamiehen kytköksen vuoksi.