Kansanedustajien palkkioitten rutakasta korotuksesta nousi - odotetusti ja ymmärrettävästi - iso meteli.
Suurin meteli nostettiin kuitenkin oravattoman puun juurella, kun siitä syytettiin nimenomaan Perussuomalaisia. Perussuomalaisethan ovat järjestelmällisesti vastustaneet sekä kohtuuttomia palkkioitten että puoluetukien korotuksia. Niin tälläkin kertaa.

Oravaton se puu oli myös siksi, että tuossa korotuksessa kansanedustajilla ylipäätään - ei siis myöskään Perussuomalaisilla - ollut edes puheoikeutta. Korotuksesta päätti diktatorisesti eduskunnan palkkiotoimikunta.

Jopa sille luovutettu päätösvalta oli aivan toisten henkilöitten aikaansaama: sen valtuudet myönnettiin ilman hallituksen esitystä Timo Kallin (kesk) lakialoitteesta LA 45/2003 puhemiesneuvoston (puhemiehenä Paavo Lipponen (sdp))vireille paneman lakimuutoksen kautta

Eduskunnan pöytäkirjasta ei käy ilmi, mutta ilmeisesti puhemiesneuvosto "ohjeisti" toimikuntaa nostamaan palkkioita "riittävästi" ja "riittävän usein". Se tehtävän se onkin kieltämättä hoitanut tunnollisesti.

Lipponen ja Kalli siis avasivat Pandoran lippaan; Lipponen on jo vilttiketjussa - minun puolestani hän saa kuvitella olevansa siellä "kansakunnan kaapin päällä" -, mutta Kalli on edelleen rivissä.
Toivottavasti hän keksii pikaisesti keinon, miten tuo lipas suljetaan.
Suljettava se on, kun sieltä näyttää tulevan noin suhteettomia esityksiä, joihin kenelläkään ei ole edes valitusoikeutta.