Jutta Urpilainen (sdp) on pohtinut harmaan talouden saamista verotuksen piiriin ja havainnut jopa 150 miljoonan euron aukon pörssiosakkeitten myyntivoittojen verottamisessa. Aukko johtuu ulkomaisten osakevälittäjien tekemien kauppojen ilmoitusvelvollisuuden puuttumisesta.

On osakeverotuksessa vielä suurempikin aukko, jonka Urpilainen jätti huomaamatta: hallintarekisterin osingot. Sen aukon teki Paavo Lipponen.
Hallintarekisteri antaa osakkeitten omistajalle ja osinkojen saajalle mahdollisuuden jäädä anonyymiksi; tarvitsee vain ostaa niiden hallintapalvelu verotussopimuksen tehneeseen maahan rekisteröidyltä yhtiöltä. Aikaisemman lain mukaan osingon maksajan piti todeta osingon todellinen saaja ja hänen oikeutensa verosopimuksen mukaiseen vapautukseen verosta.

Runsas 10 vuotta pankkitarkastus huomautteli osinkoja maksaneita pankkeja tarkastusvelvollisuudesta, mutta kun sen laiminlyönnistä ei ollut muuta seurausta, kuin suomalaistenkin osingonsaajien vapautuminen veroista, ei huomautuksista piitattu.
Viimein virheen korjaaminen todettiin liian kalliiksi ja Paavo Lipposen hallitus muutatti lain vastaamaan käytäntöä. Syntyneen verotusaukon suuruudeksi arvioitiin 1-10 miljardia mummon markkaa vuodessa.

Pääomaverotuksessa on kolmaskin samaa suuruusluokkaa oleva aukko: varallisuusvero. Sen aukon puolestaan teki Eero Heinäluoma.

Historian valossa ei työväenpuolue kokoomus olekaan niin suuri kummajainen kuin äkkiseltään näyttäisi. Kyllä harmaalle taloudelle raivattiin elintilaa myös sdp:n hallituskausilla.