Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske pani YLE:n uutisille antamallaan lausunnolla oman lusikkansa vaalitukisotkuun:
"Suomeen rakennettiin lainvastainen rahoitusjärjestelmä, joka oli valvonnan ulottumattomissa".

Asemansa perusteella Kalskeen mielipide on otettava vakavasti.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei ottanut kantaa itse rahoitusjärjestelmään, mutta ryöpytti sen tutkinnan sekavaksi ja koordinoimattomaksi.

Eikä oikeuskansleri Jaakko Jonkkakaan aivan eri linjalle päätynyt jättäessään perutuslakivaliokunnalle esityksen ryhtyä tutkimaan ex-pääministeri Matti Vanhasen aseman RAY:n tukien jakamisesta Nuorisosäätiölle, joka oli tukenut hänen omaa vaalikampanjaansa runsaalla 20.000 eurolla.

Kun tutkinnalla on valtakunnan korkeimpien viranomaisten tuki poliisista, syyttäjälaitoksesta ja laillisuusvalvonnasta, niin villaisella tuota ei voi painaa tai tehdä puolivillaista näennäistutkintaa; se olisi liian läpinäkyvää ja saattaisi herrat itsensä naurunalaisiksi.

Uskoakseni seuraava eduskunta joutuu tekemään omat arvionsa valtakunnanoikeuden koollekutsumisen lisäksi säätiöiden rahankäytöstä ja valvonnasta, ehkäpä korjaamaan tuoretta vaalirahoituslakiakin.
Toivottavasti minulla on puhe- ja äänioikeus noissa keskusteluissa.