Vanhan sanaparren mukaan kun on kesä, on köyhälläkin ystäviä.
Lähestyvillä vaaleilla on näköjään samoja ominaisuuksia: Jyrki Katainen julisti kokoomuksen kesätapaamisessa, ettei työn verotusta saa enää kiristää, ja heikompiosaisista tulee pitää huolta. Vakuutti sen vieläpä kokoomuksen ehdoksi tuleviin hallitusneuvotteluihin.
Samalla linjalle asettui myös Mari Kiviniemi vaatien alimpien tuloluokkien verotuksen keventämistä.

Tervetuloa, kokoomus ja keskusta, Perussuomalaisten linjalle.
Tosin olisin toivonut tuollaisen "heräämisen" tapahtuneen jo nykyisen viherhomehallituksen toimikaudella. Hallituksen esityksellä esim. ensi vuoden budjettiin olisi ollut huomattavasti toripuheita suurempi uskottavuus.

Kun vielä asuntoministeri Jan Vapaavuori selitti puheitaan asuntojen korkovähennyksen rajaamisesta väärinkäsitykseksi - kenen väärinkäsitys? -, niin vihreät näyttävät jääneen yksin vaatimuksineen kotitalouksien kurjistamisesta erilaisilla asumiskustannuksia kohottavilla "viher"veroillaan.