Yhteiskunnan pitäisi taata kansalaistensa turvallisuus. Käytännössä sille on laitettu hintalappu: vankilukua ei haluta kustannussyistä kasvattaa.
Jopa elinkautisvankeja päästetään vapaaksi yksinkertaisen hakemuksen perusteella. Edes psykologin arviota ei hankita vangin kelpoisuudesta lakien mukaiseen yhteiskuntaelämään.

Mahdollisuus veikata väärää hevosta on ilmeinen. Niin tapahtuikin Porvoossa - letaalisesti.
Kolme vainajaa, ja kaikki oikeus- ja vankeinhoitoviranomaisten välinpitämättömyyden vuoksi.
Asiasta - myös tuosta psykologisesta arvioinnista - vastuullinen oikeusministeri Tuija Brax vain räpyttelee silmiään.

Porvoon surmaajan vankeusaika oli - toivottavasti - tavanomaistakin vapaampaa. Esimerkiksi hän sai käydä koulussa omin nokkinensa, omalla autollaan.
Vankilat on näköjään muutettu täysihoitoloiksi. Valtio maksaa.
Kunnolliset kansalaiset joutuvat sulkeutumaan lukkojen taakse - omalla kustannuksellaan. Valtion ylläpitämä konnat kulkevat vapaina kaduilla.
Ja oikeusministeri vain räpyttelee silmiään.