Hallitusvastuuseen päässyt kokoomus ryhtyi ensitöikseen muokkaamaan yliopisto- ja korkeakouluopetusta mieleiselleen kantille; syntyi ajatus super-yliopistosta ja työvälineeksi valittiin ulkopuoliseen rahoitukseen kytketty valtion rahoitusosuus.
Kuten oli odotettavissa, ohjautuivat molemmat rahanlähteet suurille yksiköille ja pienemmät joutuivat kipuilemaan riittämättömien määrärahojen kierteessä.

Tuo on ensimmäinen askel kohti eliittikouluja. Seuraavaksi ryhdytään karsimaan oppilasainesta lukukausimaksuilla. Nähtäväksi jää, otetaanko ne käyttöön ensin pienissä yliopistoissa niiden rahoituksen turvaamisen nimissä, vai super-yliopistoissa liiallisen oppilastungoksen rajoittamiseksi. Lopputulos kuitenkin on molemmissa tapauksissa sama: korkeakoulu- ja yliopistotason koulutusta saavat enää hyvätuloiset, joilla on varaa maksaa opinnoistaan.
Elinkeinoelämän Keskusliitto ottikin jo korkeakoulujen lukukausimaksut "Menestyvä ja hyvinvoiva Suomi" -ohjelmaansa. Jään odottamaan missä aikataulussa kokoomus adoptoi EK:n vision. En epäile etteikö adoptoisi.

En ole aivan vakuuttunut, että kyky omaksua korkean tason tietoa ja soveltaa sitä innovatiivisesti riippuisi lompakon paksuudesta - useimmiten isin lompakon. Päinvastaisiakin esimerkkejä löytyy liiaksi saakka.