Sähkömarkkinat vapautettiin - kuulemma - kilpailulle sallimalla sähkön ostamisen muultakin toimittajalta kuin siltä paikalliselta sähköyhtiöltä.

Sinällään hyvä asia, mutta tuohon kilpailuun jäi pari ammottavaa aukkoa:
Tuotantokapasiteetti on lähes kokonaisuudessaan parin yhtiön hallussa; ne pystyvät omilla päätöksillään säätelemään saatavuutta - ja siten hintaa - mieleisekseen.
Esimerkiksi runsaan vuoden takaisen pakkasjakson aikaan ei ajettu höyryvoimalaitoksia ylös, koska sähkön niukkuus ja siitä johtuva hinnannousu tuotti noille oligopoliyhtiöille paremman katteen kuin tuotantovolyymin kasvu.

Toinen reikä on toimittajan vaihdossa pakollinen "mittarinlukumaksu"; asiakasta laskutetaan siitä, että hän lähtee toisen liikkeen asiakkaasi. Ulospääsymaksu siis.
Tuo poistumissakko useinkin syö itse sähkön hinnassa saatavan (pienen) etuuden.

Mittariteknologia on kuitenkin kehittynyt niin, että mittarinluvun todelliset kustannukset ovat samaa suuruusluokkaa kuin netissä surffaaminen. Hinta on vain jätetty manuaalisen aja tasolle, jolloin Manu kävi fyysisesti kiinteistöllä lukemassa mittarin; hinnasta päätellen vieläpä kävellen?

Tekniikka mahdollistaa jopa kulutuksen seurannan tunti tunnilta, ja nyt tarjotaan myös laskutusta tuolla perusteella.
Periaatteessa on hyvä, että asiakas maksaa sähköstään käyttöhetken hinnan. Mutta silloin pitää asiakkaalla olla tiedossaan sekin, paljonko se hinta on, että osaisi kääntää virrat pois, kun hinta ylittää henkilökohtaisen sietorajan. Nyt asiakas joutuu ostamaan sian säkissä.
Ei siitäkään mitään hyvää seuraisi, jos leipäkauppa kertoisi leivän hinnan vasta syömisen jälkeen lähetettävässä laskussa.

Eikä pahitteeksi olisi sekään, että asiakas voisi vaihtaa kauppiastakin hetkellisen tarpeensa mukaan. Tekniset valmiudet siihenkin on jo olemassa.