Parhaillaan TV1:ssä esitettävässä A-Studiossa haastatellaan ulkoasianvaliokunnan phj Pertti Salolaista (kok), joka myönsi, ettei suomalaisia sotilaita lähetetä Afganistaniin piknikretkelle, ja että myös suomalaisten alueella pohjoisessa voidaan odottaa enenevässä määrin yhteenottoja.

Epäilemättä Salolainen on oikeassa molemmissa arvioissaan, mutta en voi kuin hämmästellä sitä kyynisyyttä, mitä hän osoittaa tulevia suomalaisuhreja kohtaan.
Olemme pitkin viikkoa nähneet uutiskatsauksia amerikkalaisesta sotakoneesta, jossa futurologisilta näyttävät koneet jyräävät vastustamattomasti Talebanin hallitsemille alueille.
Mutta mitä tekevät Talebanit? Antautuvatko ehdoitta(?) vai taistelevatko uhrautuvasti viimeiseen mieheen epätoivoisessa tilanteessa?

En usko kumpaankaan, eikä sellaisesta ole ollut Talebanien aikaisemmissakaan taktiikoissa mitään viitteitä. Sen sijaan uskon, että he tarvitsevat myös menestyneitä operaatioita säilyttääkseen edes jonkin asteisen uskottavuuden. Niitä ei ole saatavissa uutiskatsauksissa nähtyä koneisto ja kalustoa vastaan, niitä on saavutettavissa vain kevyemmin varustettuja joukkoja vastaan muualla Afganistanissa. Esimerkiksi suomalaisten valvomilla alueilla.

Haluamatta maalata pirua seinälle uskon, että muutaman päivän, enintään viikon sisällä kuulemme Talebanien offensiiveistä "rauhallisemmilla" alueilla, mahdollisesti juuri suomalaisia vastaan. Toivottavasti olen väärässä. Mutta se ei juurikaan lohduta siinä vaiheessa kun joukkoja kotiutetaan sinkkiarkuissa.

Miksi kokoomus kuitenkin on valmis noihin uhrauksiin?
Ilmeisesti se liittyy kokoomuksen himoamaan NATO-jäsenyyteen. Suomen vetäytyminen Afganistanista varmaankin huomioitaisiin ja saattaisi haitata pääsyä NATO:n jäseneksikin. Ei ole ainakaan poissuljettua, että Suomen NATO-optio otettaisiin silläkin puolella arvoitavaksi ja jopa purettaisiinkin.

Siitä en olisi pahoillani. Suomalaisen sotilaan tehtävänä ei voi olla sotia, vaan varmistaa, ettei Suomen alueella tarvitse enää koskaan sotia.
Afganistan-operaatio ja NATO-liitos ei kumpikaan edesauttaisi tuota jälkimmäistä. Uhraus on joka tapauksessa liian suuri kokoomuksen ideologian unelman toteuttamiseksi.