WinCapitan pääepäiltäny pidetyn Hannu Kailajärven veli on toimittanut oma-aloitteisesti poliisille puolitoista vuotta sitten saamansa sähköpostiviestin, jossa HK tunnusti WinCapitan suureksi kuplaksi, jota hän ei kyennyt lopettamaan; valuuttakauppaohjelmaa ei saanut toimimaan, eikä asiakkaitten rahoilla käyty valuuttakauppaa.

Onneksi tuon jutun toinen katastrofi ei toteutunut: Kailajärven puolustusasianajaja Petteri Kavonius ei tullut valituksi eduskunnan oikeusasiamiehen virkaan. Sitä se vielä olisi puuttunut, että EOA olisi kytkeytynyt tuohon puhallukseen. EOK:n liittohallituksen puheenjohtajanakin toimiva Kavonius ei ollut pelkkä puolustusasianajaja, vaan hän ryhtyi yhdessä EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntusen kanssa WinCapitan ylimmiksi äänitorviksi; "väärinymmärretty nero" piti kuulemma saada pian vapaaksi kehittämään valuuttakauppaohjelmansa loppuun.

Kavoniuksen ja Juntusen asema on muodostunut oikeusturvajärjestö EOK:lle niin suureksi rasitteeksi, että heidän pitäisi pikimmiten erota yhdistyksen luottamustoimista. Sellainen hanke oli vireilläkin, tosin toisesta syystä, kun liittovaltuusto kutsuttiin ylimääräiseen kokoukseen Rovaniemelle runsas viikko sitten. Kokouksesta bloggasin edellisessä kirjoituksessani 4.1.10.
Vahvasti juntatussa kokouksessa se ei onnistunut, joten nyt on myös muilla liittohallituksen jäsenillä "sosiaalinen tilaus" arvioida omaa asemaansa.
Mielellään tehdä myös tarvittavat johtopäätökset.