Tuskin Timo Kalli (kesk) aavisti, minkä Pandoran lippaan aukaisi vaalirahoituslausunnollaan. Paradoksaalista on, että kepu joutui itse myrskyn silmään.
Soppa paloi pohjaan jo Novan konkurssipesän tutkinnassa. Ylikierroksille karanneen mopon jäljiltä peritään rahoja monestakin suunnasta takaisin; suurimmat summat löytyvät kepun puoluetoimistolle osoitetuista vaateista.

Uusimpana nyanssina ilmaantui kepun hallinnoiman Nuorisosäätiön vaalirahoitukset. Säätiö jalosti mm. RAY:n avustuksia kepun vaaliavustuksiksi surutta ja hulvattomasti. Matti Vanhasen ja Antti Kaikkosen mukaan säätiön hallitus ei menetellyt laittomasti, kun tulkitsi säätiön tarkoitusta nk. "luovasti". Säätiöitä valvovan PRH:n mukaan juuri se olikin laitonta.
Viimeisin versio on, että ei säätiön hallitus voinut menetellä laittomasti, koska se ei edes päättänyt rahojen käyttämistä vaaliavustuksiin; syyllinen onkin säätiön jo eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Jorma Heikkinen. Ehkä palautusvaatimus täytyykin osoittaa hänelle henkilökohtaisesti?

Kaksoisparadoksi vaalikohusta tuli, kun kepun puoluesihteeriksi valitun Jarmo Korhosen tehtäviin kuului erityisesti puolueen rahoituksen organisoiminen. Julki tuleen perusteella menetelmänä näyttää olleen etsiä kohteet, joissa on rahaa, ja siirtää se kepun kassaan. Olli siis vain löydettävä sopiva henkilö toteuttamaan tuo siirto. Sellaiset kysymykset kuin "voidaanko se tehdä laillisesti", ja "mihin tarkoitukseen se raha oli siellä, missä oli", jätettiin myöhemmin ratkaistavaksi ja selitettäväksi. Jos sellaisten perään joku edes ryhtyisi kyselemään.

Noilla opeilla puolueen kassa organisoitui PA-asentoon jopa siinä määrin, että omia saataviaan odotellut teleoperaatori vetäisi puoluetoimiston puhelintöpselin seinästä.

Yksityinen henkilö voi ainakin laillisesti käyttää omia varojaan vaikka tukeen itselleen mieleisen poliittisen vallan säilyttämiseksi. Mutta mikä on yhteiskunnan intressi ylläpitää jonkin poliittisen tahon valta-asemaa?
Erityisen arveluttavaa on, että nimenomaan poliittisen vallankäyttäjät käyttävät valtaansa - ja yhteisiä rahojamme - oman valtansa säilyttämiseen vapaissa vaaleissa. Tosin ainakin eräs Lukashenko kuuluu toimineen samoin.

Ristiriita vaalien vapauteen ja avoimuuteen on niin räikeä, että vaatimuksille uusien vaalien järjestämisestä on painava peruste. Sen ongelmana on kuitenkin perustuslain määräykset:
Enemmistöhallitus voi kaatua vain pääministerin eroilmoituksella tai sisäisiin riitoihin; vähemmistöasemassa oleva oppositio ei voi sitä tehdä.
Myös prosessi ennenaikaisten vaalien järjestämisestä vaatii pääministerin perustellun aloitteen. Pääministerin omalla puolueella ei - Korhosen operaatioiden vuoksi - ole siihen varaa; minikampanjalla ei vaaleja voiteta, varsinkaan kun kannatus painuu kuin se kuuluisa lehmän häntä ilman noita taloussotkujakin. Vaalin kakkos- tai kolmossija riittää enintään johtavan oppositiopuolueen asemaan. Eikä välttämättä siihenkään.