Viime viikolla ilmestyneessä kirjassaan Pankkikriisin peitellyt paperit Antti-Pekka Pietilä paljastaa pankkien Björn "Nalle" Wahroosin monikerroksisen pelin, jolla paitsi huijattiin valtio "pelastamaan" pankit itse aiheuttamaltaan "kriisiltä", myös kaapattiin erityisesti yrittäjien varallisuus devalvaation varjolla.
Ahon - Viinasen hallitusta vietiin kuin pärekoria kannokossa.

Operaatiossa huijattiin myös tuomioistuimet tulkitsemaan saatavat joko vekseleiksi tai lainoiksi aina sen mukaan mikä oli pankeille edullisinta; vekselistä saattoi periä vain vekseliin merkityn summan markkoja, lainat perittiin devalvaatioprosentilla korotettuna.
Lisäbonuksena pankit saivat konkursseissa työttömiksi jääneitten asunnot pakkohuutokaupoista - halvalla.

Tuomioistuimien ratkaisuihin vaikutti keskeisesti Mauno Koivisto, joka presidentin linnassa 6.5.1992 järjestämässään "Koiviston konklaavissa" painosti tuomioistuimet "varmistamaan, ettei pankkien asema vaarannu". Tuon doktriininsa Koivisto tunnusti myös kirjassaan "Kaksi kautta".

Osalliseksi tuohon suuren luokan valtiolliseen huijaukseen joutui myös presidentti Tarja Halonen, joka määräsi tuon kokouksen asiakirjat salassa pidettäviksi - sen jälkeen, kun presidentin kanslia oli ensin ilmoittanut, ettei sillä ole kyseisiä asiakirjoja.
Perusteluksi Halonen ilmoitti "presidentti-instituution luottamuksellisuuden turvaamisen"; perusteluun on helppo uskoa, sillä Koivisto näyttää tehneen sellaista, mikä paljastuessaan romuttaisi luottamuksen instituutioon. Hän näyttää syyllistyneen jopa valtiopetokseen puuttuessaan täytäntöönpanovallan - ja nimitysvallan - käyttäjänä tuomiovallan käyttäjän ratkaisuvaltaan.