Nykyisen VVM Jyrki Kataisen ja entisen VVM Sauli Niinistön, nyk. eduskunnan puhemies, välille syntyi suukopua taloustietojen antamisesta eduskunnalle. Niinistön versiossa niitä on pyydetty hallitukselta jo yli kuukausi sitten, mutta ei ole saatu. Kataisen versiossa on annettu kaikki, mitä on tiedetty. Tietojen pihtaamisen sijasta näyttäisikin olevan kyse siitä, että tiedot ovat hukassa; homma on nk. hanskassa, mutta hanskat on Tanskassa.
Ainakin Kataisen saavutus on huikea: puolessa vuodessa "pienestä notkahduksesta" BKT:n romahdukseen 7,6%:lla. Vastaavaan ei ole pystynyt kuin Erkki Liikanen - nyk. Suomen Pankin pääjohtaja - 1980-90 lukujen taitteessa.

Oireellista on, että nuo tiedot - ja ylipäätään koko debatti - päästettiin julkisuuteen heti EU-vaalien jälkeen. Jos ne olisivat tulleet julki pari viikkoa aikaisemmin, olisi se saattanut vaikuttaa merkittävästikin vaalitulokseen.

Jos hallituksen talousennusteet ovatkin olleet vain huonon arvauksen tasolla, eivät talouden muittenkaan toimijoitten tiedot kovin vankalla pohjalla ole; pääperiaate on ollut, että ennusteet ovat aina edellisiä synkempiä. Entistä kyläkauppiasta (vapaasti) siteeraten: menee keskinkertaisesti; "huonommin kuin viime viikolla, mutta paremmin kuin ensi viikolla". Alkuperäisessä versiossa puhuttiin vuosista, mutta globaali markkinataloudessa toimitaan hektisemmin. Nykyisin aikajännekin pitää korjata kvartaaleista viikoiksi.

Siltä osin asiantuntijat ovat olleet selvästi oikeassa, että viimeiset luvut ovat olleet järjestelmällisesti edellisiä lähempänä totuutta. Huonoa on, että ne ovat olleet aina edellisiä heikommat. Nyt SP viestittää Liikasen välityksellä, että veroasteessa on jopa 5%-yksikön korotuspaineet. Se on myrkkyä veronalennuksiin hirttäytyneelle Kataiselle. Mikäli SP on edes suuntaa antavasti oikeassa, niin Kataisen - ja yleisemminkin kokoomuksen - talouspolitiikka osoittautuu totaalisen vääräksi jo Kataisen VVM-kaudella; "tämä hallitus ei korota veroja, seuraava korottakoon" -linja näyttää johtavan "vedenpaisumus, mutta vasta minun jälkeeni" -tilanteeseen.

Tavallaan minulle kyllä sopii, että nykyinen viherhomehallitus ajaa itsensä totaaliseen haaksirikkoon, mutta nyt se johtaa kansalaisille kohtuuttomaan tilanteeseen. Hallituksen emämunauksista joudutaan maksamaan raskaat lunnaat. Liikasen ennustamat korotukset eivät ole enää viilausta; siinä joudutaan veistämään kansalaisten pussia lihakirveellä.