Kokoomuksen yrittäjäryhmän puheenjohtaja Eero Lehti vaatii osinkotulojen verottomuuden ylärajan nostamista, nykyinen 90.000 euron verovapausraja ei kuulemma ole kannustava. Sehän tulee vastaan jo miljoonan euron (eeron?) osakesalkulla.

Olisin ymmärtänyt Lehden huolen paljon paremmin, jos hän olisi vaatinut pankkitalletuksista maksetuille pääomatuloille jotakin alarajaa; nythän niistä peritään 28%:n pääomatulovero ensimmäisestä eurosta (eerosta?) lähtien. Sijoitukselle maksettu korkokin on vain suuruusluokkaa 1/20-osa osinkotuloille määrätystä 9%:n rajasta.

Toisaalta, kun puhutaan tuloeurojen (-eerojen?) samanarvoisuudesta, niin myös pääomatulot pitäisi panna myös kunnallisverotuksen piiriin. Ainakin maalaislogiikalla ei ole puolusteltavissa, että miljoonienkin suuruisista pääomatuloista ei mene kunnallisveroa, mutta jo kansaneläkkeestä ja työttömyyspäivärahoistakin menee.

Ehkä Lehden pontimena oli taloustilanteen vanavedessä tullut trendi leikata osinkojen määrää, siinähän sijoittajien elintaso uhkaa romahtaa, jos puolitetuista osingoista joutuu maksamaan vielä veroakin jo 90.000 euroa (eeroa?) ylittävistä summista.
Jään kauhulla odottamaan, mistä Lehti etsii maksajaa arvottomiksi muuttuneille osakkeille - sellaistakin näyttää konkurssihakemusten lisäyksen perusteella olevan tapahtumassa -, koska silloin osinkotulotkin nollautuvat. Globaalin markkinatalouden periaatteenahan näyttää olevan, että yritysten tuotto kuuluu lyhentämättömänä omistajille, riskit ja tappiot sosialisoidaan.