Vielä runsaat 2 kuukautta siten valtiojohto VVM Jyrki Kataisen johdolla tuomitsi jyrkästi taantumasta puhumisenkin; tulossa oli korkeintaan lievä notkahdus, jonka Suomen vahva talous selvittäisi helposti ilman valtiojohdon toimia. Laman mahdollisuuteen vihjanneet asetettiin lähes valtakunnankiroukseen, ellei vieläkin pahempaan.

Nyt äänenpainot ovat täysin toiset. Yhteen äänen vaaditaan elvytystä ja suorastaan kilpaillaan siitä, kuka suurimman hintalapun pakettiin kirjoittaa. Kymmenet miljoonat ovat vaihtuneet satojen miljoonien kautta miljardiluokkaa oleviin vaatimuksiin. Näkemyseroja on lähinnä enää menetelmistä; kukin eturyhmä vaatii itselleen suurimman hyödyn tuovaa menetelmää.
Kvartaalikapitalismin mukana omaksuttu "heti-mulle-kaikki-tänne-nyt" -levy näyttää jääneen yleisesti päälle, oma etu näyttäytyy yleisenä etuna.

Yhteistä vaatimuksille on pyrkimys kotimaisen kysynnän vahvistamiseen tai ainakin säilyttämiseen. Konsensusta eivät rikos edes vihreät, jotka ovat vuosikausia vaatineet kulutuksen supistamista. Eivät he tosin ole olleet ainakaan äänekkäimmin vaatimassa kulutuksen lisäämistä, mutta eivät ole enää vaatineet sen supistamistakaan.

Sinänsä paradoksaalista, että vihreitten kammoamat markkinavoimat toteuttavat vihreitten teesejä: tuotantoluvut tippuvat vapaassa pudotuksessa ja kulutus supistuu sen kanssa tasatahtia. Yritykset yrittävät sopeutua kaikki ennusteet ylittäneeseen nopeaan muutokseen julkistamalla toinen toistaan suurempia henkilöstövähennyksiä. Toistaiseksi on pitäydytty lomautuksiin, ne kun ovat nopeammin - ja halvemmin - toteutettavissa kuin irtisanomiset. Ehkä jossakin suunnalla elätellään toiveita, että ne edes valtaosiltaan jäisivätkin lomautuksiksi. Tuotantolaitoksia kuitenkin suljetaan.

Käsittääkseni tilanne on jokseenkin se, mitä vihreät ovat teeseissään äänekkäästi vaatineet. Ovatko he nyt havainneet teesinsä vakavaksi(?) virheeksi vai mitä vielä pitäisi tapahtua, ennen kuin he päästävät ilon irti vaatimustensa toteutumisesta?