Kaukasuksen ruutitynnyrissä pössähti jälleen kun Georgia käynnisti samanaikaisesti Pekingin olympialaisten avajaisten kanssa Etelä-Ossetiassa sotilaallisen vapautusoperaation kapinallisina pitämiensä vapaustaitelijoiden kurittamiseksi. Venäjä puolestaan käynnisti oman operaationsa kansalaisikseen tulkitsemiensa osseettien vapauttamiseksi hyökkääjän ikeen alta.
Voimasuhteitten ennakoimalla tavalla georgialaiset häädettiin Etelä-Ossetian alueelta ja operaatiot siirtyivät georgian puolelle. Erityisesti Georgian läpi kulkevan valtatien solmupisteet ja öljyputki otettiin nopeasti haltuun.

NATO:on pyrkineen Georgian avuksi riensi joukko länsimaisia diplomaatteja; erityisesti EU ja ETYJ olivat aktiivisina sukkuloijina. Georgiassa olleet NATO:n joukot pysyivät kasarmeissaan, eikä venäläisilläkään näyttänyt olleen suurempaa innostusta kohdentaa toimiaan niiden läheisyyteen. Ehkä heillä oli keskinäinen sopimus turvatakuista.
USA:n ulkoministeri Gondoleezza Ricekin tapasi maiden päämiehet ja vaati venäläisten välitöntä vetäytymistä. Sellainen lupaus PM Vladimir Putinilta ja presidentti Dmitri Medvedeviltä saatiinkin.
Käytäntö osoittautui kuitenkin pian toiseksi: venäläiset joukot sulkevat edelleen Gorin kaupunkia ja niiden kolonna lähestyy pääkaupunki Tbilisiä. Niiden tulituksen kohteeksi joutuivat sotilasyksiköitten ja pakenevien siviilien lisäksi lehdistönkin edustajat; TV-toimittaja sai suorassa lähetyksessä luodin käteensä ja toinen päähänsä.

Onko Georgiassa venäläisiä sotajoukkoja, jotka eivät ole Putinin ja Medvedevin käskettävissä? Vai ovatko heidän antamansa käskyt joukoilleen jotakin muuta kuin EU:n ja USA:n rauhantunnustelijoille ja julkisuuteen on kerrottu?

Sitä sopii miettiä myös Puolaan sijoitetavan NATO:n ohjusaseman tapauksessa: venäläinen kenraali julisti julkisuuteen annetussa lausunnossaan ohjusaseman olevan suunnattu Venäjää vastaan ja sen joutuvan "100 %:n varmasti" sotilasiskun kohteeksi.
Ukaasia ei ole syytä epäillä; mikä tahansa aluettaan puolustava valtio pyrkineen eliminoimaan aluettaan uhkaavat kohteet. Varsinkin jos se itse uskoo, että kohteen muodostama uhka voi realisoitua.
Ukaasia on syytä arvioida siltäkin kannalta, että päättääkö venäläisten ensi-iskusta armeija vai sen päällikkönä toimiva Medvedev tai Putin, tai toteutetaanko se valtioitten päämiesten keskenään sopimista ja julkisuuteen kerrotuista menettelytavoista riippumatta?
Olisivatko Venäjän reaktiot samat, jos NATO:n ohjustukikohta perustettaisiin Suomen alueelle?

Sallan radan kiskojen purkaminen ei sittenkään taida olla romuterästä halunneen lappilaisen liikemiehen omatoimista aktiivisuutta?