Hiihtoliiton dopingselvityksiä on pyydetty ja tehty monellakin foorumilla. Viimeisimpänä kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin tuore selvityspyyntö TV-Nelosen uutisoimasta järjestelmällisestä hiihtoliiton varjeluksessa harrastetusta kemiallisesta valmentautumisesta.
Mahdollisesti tuohon vuotoon liittyi myös hiihtäjälegenda-MEP-kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallströmiin yhdistetty epopullo. Noiden aineiden tunnettuisuus tapahtuma-ajankohtana näyttää olleen paljon laajempaa, kuin ensimmäisissä selityksissä annettiin ymmärtää.

Heti Lahden tapausten jälkeen perustettu Lauri Tarastin komitea selvitti tapausta "perusteellisesti", raportti jätti ilmaan kysymyksiä ja valittelun, ettei keinoja perusteellisempaan selvitykseen ollut käytetävissä.
Perusteellisempiin selvitykseen olisi ollut keinoja mm. herjausjutussa STT vs. Jari Räsänen suoritetussa esitutkinnassa ja sitä seuranneessa oikeudenkäynnissä vuonna 1998.
Kun dokumentoitua tietoa ei ole, asiat on hoidettu suusta korvaa, jää näytön saaminen kuulusteltujen moraalin varaan. Moraalia raskaampaa vastuuta perätään oikeudessa todistajina kuulluilta. Kaikesta toiminnasta jää kuitenkin jälkiä, jotka saattavat olla ristiriidassa suullisten kertomusten kanssa. Tutkijan moraalin varassa on, kuinka perusteellisesti hän nuo ristiriidat selvittää.

Wallinin selvityspyynnön taustalla lienee hiihtoliiton vaatimus Nelosen tiedonantajan julkaisemisesta; ilman sitä liitto pyrkii irtaantumaan koko jutusta. Menetelytapa noudattaa jo tutuksi tullutta ja hiihtoliitto-menetelmäksi ristittyä kaavaa: mitään ei tunnusteta, ennen kuin syyllinen löytyy.
Asiaan ei ainakaan ratkaisevasti vaikuttane se, kuka sen on tuonut julki. Vai vaikuttaako sittenkin?
STT:n ja Räsäsen jutussa annetun tuomion perusteella olisi käsittämätöntä, että Nelonen olisi julkaissut uutisensa heppoisin perustein ilman nk. "kovaa näyttöä". Täysin ymmärrettävää kuitenkin on, ettei TV-yhtiö anna tähtitodistajaansa - ehkä jopa todistajiaan - julkisesti revittäväksi ennen kuin lausunnot on kirjattu viralliseen tutkintaan. Sellaista hiihtoliitto ei näytä suurin surminkaan haluavan. Asiaan ainakin välillisesti liityvä Matikainen-Kallströmkin esittää jutun tutkimista epävirallisessa komiteassa. Sen kuulusteluoikeudet - ja kuulusteltavien totuusvelvoite - olisivat ratkaisevasti pienemmät kuin esitutkintaa suorittavalla poliisilla. Eivätkä sen havaitsemat teotkaan johtaisi julkista paheksuntaa vakavampiin toimiin.

Virallisella tutkinnalla alkaa olla jo kiire. Rikoslain 15:3 §:n mukaisen törkeän perättömän lausunnon antamisesta tuomioistuimessa voi seurata enintään kuusi vuotta vankeutta, joten syyteoikeus on 10 vuotta. Jos Nelosen saaman ja uutisoiman tiedon perusteella Räsäsen jutussa todistajina kuultujen lausunnot olivat perättömiä, niin tuosta säädetyn 4 kuukauden vähimmäisrangaistus langennee useammallekin hiihtoliiton sisäpiiriläiselle.
Nyt minä ymmärrän, miksi hiitoliitolla ei ole kiirettä ainakaan virallisen esitutkinnan suorittamiseen.