Kokoomuksen Timo Heinonen kyseli eilen eduskunnassa autojen katsastusmaksujen nousua. Lailla määrätyn monopolisoidun pakkotoimen yksityistäminen 1994 oli Heinosen mukaan hyvä asia, mutta hintojen nousu 2,5-kertaiseksi 10 vuodessa hirvitti. Heinonen peräsikin valtiolta toimia hinnannousun rajoitamiseksi.
Heinoselta linee jäänyt metsä huomaamatta puiden seasta: tuohan on sitä kokoomuksen EK-vaalien alla vaalisloganinaan lanseeraamaa vastuullista markkinataloutta. Sitä samaa, mitä valtio harjoitti omistajaohjauksenaan mm. Kemijärven tapauksessa: yritys on vastuussa maksimaalisen tuoton hankkimisesta omistajille, ja sitä ei saa suitsia ainakaan valtiovallan toimesta.

Kun lailla säädetty pakkotoimi, autokatsastus, yksityistettiin, uskottiin kilpailun pitävän hinnat kurissa. Melkoista sinisilmäisyyttä päätäjiltä. Yleisesti tunnettu markkinaperiaate on, että kilpailijoista selvitään rahalla - ne ostetaan pois painamasta hintatasoa. Kyse on vain siitä, kuinka paljon kilpailijasta kannattaa maksaa. Välttämätömyys- ja pakkohyödykkeiden osalta vastaus on selvä: mitä tahansa. Kustannuksethan voidaan rajatta siirtää hintoihin; asiakkailla ei ole todellista mahdollisuutta "äänestää lompakollaan" jättämällä hyödyke hankkimatta. Monopolitilanteessa ei edes toimittajaa vaihtamalla.
Juuri noin on menetelty katsastusbisneksessä. Autoilijoilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa.

Eräs nykyisin parhaiten tuottavia bisneksiä on perustaa autokatsastusasema - ja myydä se parin vuoden kuluttua alaa hallitseville ulkomaisille yhtiöille. Sama bisnesperiaate toimii yleisemminkin välttämättömyyshyödykkeiden sektoreilla. Esimerkiksi pellettitehtaan perustaminen on hyvä bisnes. Ei siksi, että pellettien tuottaminen olisi erityisen kannattavaa, vaan siksi, että "energiavaliota" rakentava Vapo kyllä ostaa kilpailijan pois markkinoilta. Hinta on toisarvoinen, koska monopoliyhtiö voi rajoituksetta siirtää sen tuotteen hintaan.