Iltasanomat uutisoi Keskuskauppakamarin ryhtyneen lämmittelemään suurituloisia hemmottelevaa tasaveromallia. Jotakin tuollaista oli jo odotettavissakin sen jälkeen kun hallitus monella suulla ilmoitti, ettei tänä vuonna tule veronkevennyksiä.
Keskuskauppakamari vakuutteli, että vaikutus keskituloisille olisi vähäinen ja heidän marginaalitulonsa jopa alenisivat. Yhtälö on mahdoton.

Kaikki myöntävät, että tasavero leikkaisi nimenomaan suurituloisten verotusta. Jostakin se alennus on otettava, jos verokertymää ei aiota pienentää. Kun pienituloisilla ei enää ole mistä ottaa, on mentävä keskituloisten kukkarolle.
Verokertymän muutaminen puolestaan ei ole kiinni veromallista. Kyllä sitä voidaan alentaa myös progressiivisessa verotuksessa, joten sen vuoksi veromallia ei tarvitse muuttaa. Ja jos muutettaisiin, menisi hyöty tasaveromallissa suurituloisille. Keskituloisten hyöty olisi miinusmmerkkinen, kuten keskuskauppakamarikin myöntää vaikka vähätteleekin sen suuruuta.
Verokertymän muutoksen sotkemisella veromalliin ainoastaan hämätään kansalaiset kuvittelemaan, että pieni- ja keskituloisetkin hyötyisivät tasaveromallissa. Jos kertymää halutaan pienentää, pitäisi siitä valtaosa kohdistaa pieni- ja keskituloisille esimerkiksi veron alarajaa korottamalla. Heidän jättäminen nollille tai "lievästi miinukselle" ei ole kohtuuden nimissä perusteltua.

Paavo Lipposen hallitusten aloittama ja Matti Vanhasen hallitusten jatkama palkkaerojen kasvattaminen on jo ylittänyt hävyttömyyden rajat. Valtakunnassa on kuulemma varallisuutta enemmän kuin koskaan, mutta pieni ja keskituloisille siitä on herunut vain murusia. Kokoomuksen vaalivoittoon siivittänyt lupauskin matalapalkka- ja naisvaltaisten alojen palkankorotuksista kutistui jo edellisen eduskunnan hyväksymän määrärahan alentamiseen haarukan alarajalle. Sekin, mitä noille ryhmille lopulta herui, tuli repivän riidan ja pakkotyölailla uhkaamisen jälkeen. Sellaista "omistajaohjausta" tuossa tapauksessa.

Nyt olisi pieni- ja keskituloisten vuoro saada osansa talouden kasvusta. Tämä hallitus ei sitä tule heille antamaan. Eivät sitä tosin antaneet Lipposenkaan hallitukset.
Veronkevennysvarakin haaskattiin ensin varallisuusveron poistoon - se hyöty meni muutamalle tuhannelle rikkaimmalle - ja loput perintäverotuksessa yritysvarallisuudella kikkailemaan pystyville hyväosaiselle. Keskituloiset saavat armopalana keskikokoisen asuntonsa perintöverosta vapaana, pienituloiset eivät sitäkään.

Lisäys 16.4.08 Tilastokeskuksen julkaiseman vuoden 2006 palkkatilaston mukaan nykyinen verokertymä saataisiin 30%:n tasaverolla, jos verotettavan tulon alaraja on 5000 euroa. Tuloluokassa 20-25.000 euroa vero nousi nykyisestä 19,8 %:sta 23,4 %:iin ja tuloluokassa 25-30.000 nykyisestä 22,1 %:sta 24,6 %:iin. Yli 100.000 euroin tuloluokassa vero laskisi 36,5 %:sta 29,0 %:iin.
Vastaavasti 7500 euron verotusarajalla tasaveroprosentin pitäisi olla 34,3 %, jolloin vero nousisi noissa tuloluokissa 22,9 %:iin ja vastaavasti 25,0 %:iin sekä tuloluokassa 30-35.000 nykyisestä 24,9 %:sta 27,0 %:iin, yli 100.000 euron tuloluokassa vero laskisi 32,5 %:iin.
Lukuihin ei sisälly kirkollisveroa eikä palkasta pidätettäviä vakuutus- ym. maksuja. Ne kohottavat pidätystä 6-7 %-yksikköä.
Luvut ovat likimääräisiä ja laskettu kunkin tuloluokan keskimääräisen tulon perusteella. Pääsääntönä voidaan todeta, että keskituloisten verotus kiristyisi n. 10% ja suurituloisilla laskisi vähintään 10% nykyisestä riippuen hieman, kuinka suureksi verotettavan tulon alaraja asetetaan. Verotus alkaa kiristyä nykyisestä merkittävästi jo tuloilla, jotka ovat yli 2 kertaa alarajan suuruiset.