Keskuskauppakamarissa puhunut PM Matti Vanhanen arvosteli jyrkin sanoin Tehyä sen työtaistelusta. Vanhanen kiukutteli mm. siitä, ettei Tehy ollut muistuttanut jäseniään yksityiselle hoitajalle mahdollisesti lankeavasta vastuusta aiheettomaan kuolemantapaukseen.
Kovin omituiselta vastuun noin lavea tulkinta vaikuttaa, saattaisi jopa luulla Vanhasen virtsakivien tukkineen luonnollisia poistotiehyeitä ja eritteiden kulkeutuneen aivan vääriin elimiin. Voi olla kovin vaikea osoittaa juridisesti pätevästi tapahtumapaikalta poissa olleen henkilön syyllistyneen kuolemantuottamukseen - ilman Vanhasen hallituksen säätämää pakkolakia läsnäolovelvoitettahan ei olisi ollut yhdelläkään irtisanoutuneella hoitajalla. Hätätilanteet ja niissä avustaminen on täysin eri asia; niissä voidaan kuka tahansa kansalainen velvoittaa avustamaan pelastustoimissa, mutta ei heitä voi velvoittaa olemaan saapuvilla jossakin tietyssä paikassa odottamassa mahdollista hätätilaa. Niissäkin lienee ylivoimaisia vaikeuksia osoittaa, että kuolema olisi johtunut nimenomaan yhden tietyn henkilön työpanoksen puuttumisesta. Ainakin pitäisi ensin kysyä, mitä ne muut läsnä olleet henkilöt sitten tekivät.

Vanhaselle ei riittänyt mopon karkaaminen niin kauaksi metsään, että kaikki eivät ole käyneet siellä saakka suksillakaan. Vanhanen kaavailee jo uusia lakeja, joilla yhteiskunnan "tärkeitä" toimintoja hoidetaan teettämällä kansalaisilla pakkotyötä. Yleisurheilun MM-kilpailut ilmi selvästi ovat noita "tärkeitä" toimintoja, siihenhän Vanhasen edellinen hallitus oli säätämässä vastaavaa pakkolakia. Jatkossa saanemme lisää konkreettisia esimerkkejä.
Esko Ahon työreformi oli Matti Vanhasen muotoilema, se ei kelvannut työntekijäjärjestöille. Nyt Vanhanen on näköjään muotoillut/muotoilemassa siitä uuden version, mark-kakkosen. Alkusanat vaikuttavat edellistä versiota tylymmiltä työntekijöille.

Siitäpä tulikin mieleeni: minkähän laiseksi Vanhanen arvioi oman vastuunsa, jos/kun hallituksen nyt nähdyt toimet aiheuttavat entistäkin pahemman hoitajapulan ja joku kuolee liian niukkojen henkilöresurssien vuoksi. En ainakaan suosittele vetoamaan tarpeellisen henkilökunnan liian korkeaan hintaan.