Vihreitten puoluekokous päätti vaatia kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Osmo Soininvaara arvioi kannanoton tulleen "yllättäen ja tilaamatta". Puheenjohtaja Tarja Cronberg puolestaan julisti tuoreeltaan, että asia ei johda käytännön toimenpiteisiin. Vanhaa sanontaa mukaellen, koira yritti heiluttaa häntäänsä. Mutta häntäpä ei heilunutkaan; lienee halvaantunut?
Puoluekokous kipuili myös ydinvoimakannoissaan. Puolueen johtohan oli jo ehtinyt ilmoittaa, ettei kuudennen ydinvoimalan rakentamispäätös ole esteenä vihreitten osallistumiselle seuraavaan hallitukseen. Nyt tuota julistusta yritettiin muokata paremmin kentän tahtoon ja puolueen ideologiaan sopivaksi asettamalla ehdoksi, että seuraavaan hallitusohjelmaan on kirjattava ydinvoiman lisäämisen ja uraanikaivokset kieltävä klausuulit. Ehtoon jätettiin selkeä varaus, että jos kuitenkin jompi kumpi tai kumpikin jätetään hallitusohjelmassa mahdolliseksi, ei se ole esteenä vihreitten osallistumiselle hallitukseen. Varauma on ilmeisen tarpeellinen, koska kaikki viittaa siihen, ettei ainakaan lisäydinvoiman rakentamista poissulkevaa klausuulia oteta seuraavan hallituksen ohjelmaan.
Vihreitten ohjelmat ja niistä johdetut toimenpiteet alkavat entistä enemmän muistuttaa huoneentaulunakin käytettyä elämän(tapa)ohjetta

Alkoholijuomien tarjoileminen tässä huoneistossa on kielletty muutoin kuin liharuokien yhteydessä.
Liharuuaksi katsotaan kaikki muut kuin kaurapuuro.
Jos kaurapuuroa kuitenkin tarjotaan, katsottakoon sekin liharuuaksi.

Jokin aika sitten vihreitten Oras Tynkkynen äksyili eduskunnan kyselytunnilla hallitukselle siitä, ettei se ollut ryhtynyt toimenpiteisiin vihreitten ärhäkästi ajaneen päästökaupan aiheuttamien ongelmien torjumiseksi. Niistähän vihreitä ja asiaa ajanutta vihreitten silloista ympäristöministeriä varoiteltiin jo päästökauppaa runnattaessa. Ongelmathan olisivat tulleet tehokkaasti torjutuksi jättämällä niiden aiheuttaja vahvistamatta tai ainakin muokkaamalla sopimus vähemmän ongelmia aiheuttavaksi. Sehän on nyt edessä joka tapauksessa.

Jyväskylän vihreät puolestaan ratkaisivat vaa'ankieliasemassa uuden turvevoimalan sijoittamisen luonnonsuojelu- ja pohjavesialueelle. Tuota ratkaisua selitettiin, että siinä oli kyse vasta sijoituspaikasta.
Nyt prosessi jatkuu suurvoimalan sijoittamisen vahvistavalla kaavamuutoksella. Sekin kelpaa vihreille. Ehkä nyt päätöstä selitetään sillä, että kyse ei ole vielä rakentamispäätöksestä; sen tekee kaupungin omistama energiayhtiö kaupungin hallitusta tai valtuustoa enempää kuulematta. Mutta sittenhän voikin yhtiötä arvostella rajusti päätöksestä rakentaa iso turvevoimala vihreittenkin valtuustossa osoittamalle paikalle luonnonsuojelu- ja pohjavesialueelle.
Myös vihreiten olisi syytä tiedostaa, että jos valtuutetut päättävät suurvoimalan sijoittamisesta luonnonsuojelu- ja pohjavesialueelle, ei kannattaisi näytellä kauhistunutta, jos suurvoimala sijoitetaan heidän osoittamalleen alueelle!