Meniväthän ne vaalit ilman blogiakin; merkinnät - sattuneesta syystä - ovat hieman vaiheessa.
Seuraavissa vaaleissa meillä on kyllä kampanjapäällikkö ehdokaslistan ulkopuolelta.
Pelkästään vaalikuvien (42 kpl) lähettämisessä meni yli vuorokausi. Olivat Megaluokan TIFF-kuvia.
Ja niitä(kin) piti toimittaa sinne sun tänne. Ja osa tuonnekin.
Organisointi ja delegointi ainakin petti. Tällä kertaa.

Kansa on tuomionsa antunut, ja sen mukaan mennään seuraavat 4 vuotta.
Oman valtuustopaikkani uudistin; pätkätyö siis jatkuu ainakin toistaiseksi. Sijaluvulla 30, edellisissä vaaleissa muistaakseni 36. Edistystä siis minullakin.
Kaunis - ja iso - kiitos äänestäjille.

Nyt uusista asetelmista korjaamaan kaupungin taloutta. Ei onnistu enää ”Eristetään Perussuomalaiset” -politiikka, vaikka kaikki liittoutuisivat Perussuomalaisia vastaan, niin kuin 4 vuotta sitten.
Nyt käytetään sekin valttikortti, joka edellisestä jaosta säästettiin. Mielestäni viisaasti.
Jyväskylän valtuuston 4. suurimman ryhmän asema hyödynnetään täysimääräisesti.

Jos se on minusta kiinni, ei enää ”imago-shoppailuja”, joilla kaupungin talous vedettiin kuralle peräti 117 miljoonaa. Investointiohjelman oli määrä - valtuuston päätöksellä - supistua 40 miljoonaa valtuustokauden aikana; 10 miljoonaa / vuosi.
Nyt - ”kiitos” lepsun kaupunginhallituksen - sen kanssa ollaan liemessä seuraavat 20-30 vuotta ylisuurina poistoina; ne maksetaan käyttömenoista.
Ainakaan jäljellä olevia palveluita leikkaamalla sitä ei saa maksattaa. Menköön vaikka kaupungin tilinpäätös miinukselle. Syntipukkihan on jo tiedossa; kantakoon vastuunsa siitäkin.

Turha on kuitenkin tarjota valtuuston 3. varapuheenjohtajan paikkaa; sitä pidimme turhana 4 vuotta sitten, ja sitä pidämme turhana nytkin.
Saas nähdä tarjotaanko, ja kuka tarjoaa. Sen mukana ratkaistaan tarvittaessa valtuustosopimuksenkin kohtalo. Miksi tehdä hienonja ja yleviä(?) sopimuksia, jos käytäntö on kuitenkin aivan jotain muuta?

Vaalimenestys Jyväskylässä oli hyvä 5 lisäpaikkaa, vaikka valtuusto pienenikin 8:lla. Muut puolueet jakoivat 13 paikan tappion keskenään. Kokoomus -3, demarit -4 ja kepu -4 paikkaa. Loput 2 paikka lähti vihreiltä.
Ja hyvä oli tulos valtakunnassakin: 169.500 ääntä lisää. Saman verran kuin kokoomus (-54.500), demarit (-54.900) ja kepu (-48.300) yhteensä menenettivät.

Millä laskuopilla tulosta voi pitää pettymyksenä?
Ans' kun arvaan: pahempaakin jytkyä pelänneitten Perussuomalaisten vastustajien?