Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.01.2010 - 13:49

Jyväskylä jatkaa jääräpäisesti hallinnon oikopoluilla kulkemista. Tällä kerralla alueellisten sosiaaliasemien sulkemisessa ja toiminnan keskittämisessä vanhan kaupungin ydinkeskustaan.

Jutun juuret ovat - niin ikään yleisesti käytetyssä - kaupungin Tilapalvelun ulkopuoliselta konsul(en)ttitoimistolta tilaamassa tilaselvityksessä, jossa esitettiin tuollaista järjestelyä.
Selvitystä ei ole hyväksytty sen enempää kaupunginhallituksessa kuin valtuustossakaan; se on määrä tuoda käsiteltäväksi vasta tämän vuoden alkupuolella. Lisäksi palvelujen perusteisiin kuuluu nähdäkseni oleellisesti myös se, tuotetaanko niitä alueellisesti vai keskitetysti. Jos kuuluu, on päätösvalta valtuustolla, eikä sitä kuntalain mukaan saa siirtää.

Perusturvalautakunta kuitenkin päätti valtuustoa kuulematta ehdotetun järjestelyn toteuttamisesta 5.11.09; tein päätöksestä määräajassa oikaisuvaatimuksen, joten se ei tullut lainvoimaiseksi.
Lautakunta käsitteli ja hylkäsi oikaisuvaatimukseni 7.12.09, josta vuorostaan tein määräajassa valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Päätös on siis edelleen vailla lainvoimaa.

Tämänpäiväisestä lehdestä sain kuitenkin lukea, että alueellisia sosiaaliasemia ryhdytään muuttamaan keskussosiaaliasemalle jo ensi viikolla.

Ratkaisussa on pieni mutta, joka ei näköjään häiritse jyväskyläläisiä kuntajohtajia:
Hallintolainkäyttölain 31 § yksikäsitteisesti määrää, ettei päätöstä, josta voi valittaa, saa panna täytäntöön.
Säädös on aiheellinen sikäli, että täytäntöönpano käytännössä mitätöisi valitusoikeuden; voitaisiin enää voivotella, ettei sitä olisi sitten saanutkaan panna täytäntöön.

Katsoin lautakunnan puheenjohtajan Riitta Mäkisen (sdp) olevan ensimmäinen, jolle asiasta on tiedotettava. Jokseenkin hämmästyneenä kuulin, että kaupungin lakimiehet olivat vakuuttaneet, että oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen jälkeen päätös oli pantavissa täytäntöön.
Kummankohan säädöksen kaupungin lakimiehet nyt kumosivatkaan, Hallintolainkäyttölain 31 §:
"Päätöstä, johon saa hakea muutosta valittamalla, ei saa panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman."

vai kuntalain 90 §:
"Valtuuston ja kuntayhtymän 81 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen päätökseen sekä kunnanhallituksen, lautakunnan ja johtokunnan oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta."

Täytynee kysyä poliisilta; kunnan johdon laintuntemukseen ei näköjään ole luottaminen.

Jarmo Ryyti kirjoitti 16.01.2010 - 14:55
Meneekö ihan lakien ja pykälien mukaan?

Valtuusto on jo tehnyt päätöksen,että katujen auraamisesta ei laskuteta kiinteistöjä keskustassa.
Nyt kuitenkin virkamiehistö on tehnyt uuden päätöksen,että ko. työstä aletaan kiinteistöjä laskuttaa.

Ketkä oikein kaupunkia johtaa? Virkailijat vai vaaleilla kuntalaisia edustavat jyväskyläläiset.

Jorma Uski kirjoitti 17.01.2010 - 13:37
Mielestäni ei mennyt.
Tuollaista kuitenkin esitetään "alustavasti" KH:n päätetäväksi.
http://www3.jkl.fi/paatokset/kh/2010/04011400.0/frmtxt13.htm
Viime vuonna valtuusto päätti myös, että erääntyneitä hoitomaksuja ei peritä - niiltä, jotka olivat jättiäneet laskunsa maksamatta. Siitä on jo HO:n päätös, että noin voitiin tehdä.

Otetaan tuokin juttu agendaan. Ja katsotaan, mitä siitä saisi irti.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
JormaUski

Irrallisia, osin ironisia kommentteja politiikasta, oikeusturvasta ja yleisemminkin "Taavi Tavallisen" elämään liittyen. Motto: Ei kirvestä kannata heittää kaivoon. Sille voi olla vielä käyttöä.